7.10.2021

Werner Söderströmin kirjat muuttivat Hyvinkäälle

Kirjavälitys Oy teki logistiikkapalvelusopimuksen Bonnierin omistaman Werner Söderström Osakeyhtiön kanssa keväällä 2020.

Alkuvuodesta 2021 kustantamon kirjat siirrettiin Kirjavälityksen Hyvinkään logistiikkakeskukseen. -Varastojen ja koko logistiikkaprosessin siirto oli suuri ponnistus kaikille osapuolille. Projekti sujui meidän näkökulmastamme kiitettävästi, kertoi WSOY:n myyntijohtaja Veli-Pekka Matilainen.

Kirjavälityksen tuotantojohtaja Jussi Valli toteaa, että suuri kahden miljoonan kirjan muuttosuunnitelma tehtiin hyvissä ajoin ja saatiin toteutettua jopa etuajassa.

Werner Söderström Osakeyhtiöön kuuluvat WSOY:n lisäksi Kustannusosakeyhtiö Tammi, Readme.fi, Johnny Kniga sekä Bazar, Docendo, Minerva ja Kosmos. Nämä muodostavat yhdessä Suomen suurimman yleisen kirjallisuuden kustantamoryhmän.
www.wernersoderstrom.fi